28. tammikuuta 2012

Nyrh.

Poistin tosiaan eilen tipit ja totesin omien kynsien tarvitsevan lepoa. No enhän mä sitten kuitenkaan osannut olla ilman lakkaa vaikka en voikkaan jatkoja noihin nyt heittää. Senverran ovat lyhkäseks nyrhiytyneet ton eilisen poiston jäljiltä ja ottaa joistain sormista kipeää kun on viilattu vähän liikaa.

Päädyin kuitenkin testaamaan omassa kynnessä sen viimeksi ostamani Maybelline MNY 265:sen.
Ei pääse oikeuksiinsa mun minikynsissä mut näillä mennään.

En ollut kovin tyytyväinen koostumukseen, oli vähän turhan juoksevaa tavaraa. Heitin sitä tyynyliinallekin -.- Oli täysin eri värinen kuin purkissa, laitoin kaksi kerrosta ja on tällanen tomaatinpunainen vaikka olisin tollasta tummempaa toivonut. Pitää koittaa joskus kolmella kerroksella.
Glitteriin oon silti tyytyväinen, sitä on tarpeeks ja se on söpöä, toimii ton punaisen kanssa.

Kahden kerroksen jälkeen näytti siis tältä 


Huonosti oli valoa niin ei näy kimallukset. Sori noista nyrhityistä hirvityksistä, 
onneks kynnet on uusiutuva luonnonvara :D



Sitten viel uusi rakkauteni Rimmelin Crack The Colour  -  020 Silver Clash pintaan ja ehkä mä pärjään näillä sen aikaa et noi alkaa taas kasvaa ja voi laitella uudet tipit pintaan. Ehkä mä sittenkin kehtaan liikkua näiden kanssa ulkonakin vaikka aika tappiin asti pureskellut ovatkin.





Tuosta. 







Iltahuvinsa kullakin.

Poistin tipit omista kynsistä kun alkoivat osittain rempsottaa enkä jaksanut yksitellen korjata. Saavatpahan levätä hetken ennen uusien laittamista. 


Durpaderp.


Omien kynsien levätessä ennen huomenna suoritettavaa uudelleenrakentelua varten, päätin harrastaa vaihtoehtohupia. Tähän tarvitset avopuolison tai poikaystävän jonka sitten lopulta lahjot popcorn-pussilla suostuvaiseksi uhriksi. Ensin vähän oliiviöljy+jalkarasvahommia ja sitten lakkailua.

Pedikyyri ranskislakkauksella <3



Tulipa söpöt <3 Eipä uskoisi että ovat neljäkolmoset!


Palailen huomenna asiaan kun saan nuo omat sormeni johonkin kuosiin ja jotain aikaiseksi. 
Mutta nyt kutsuu tyyny! 

25. tammikuuta 2012

Tilanteen tasalla

Vihdoinkin sain nuo viimeisimmät kuvat tungettua tännekin ja jotkut sepustuksetkin niille kirjoitettua.

Kävin eilen vähän kaupoilla tutkailemassa josko saisin vähän lakkavarastoja lisäännytettyä ja löytyipä taas ihan kivoja ylläreitä.
Sokokselta tarttui mukaani kolmenlaista lakkaa.

Maybelline MNY 665  (Ihana tummansininen missä vähän glitterintynkää seassa)
Maybelline MNY 265  (Tummanpunainen jossa seassa sekalainen seurakunta erilaista kimallusta)
Rimmel Crack Your Colour 020 Silver Clash

Nämä kaverit väänsin tänään aamulla.



Alla siis tuo MNY 665 ja peukalossa sekä kärjissä päällä Silver Clash :) Aika söpöt.

Pitää pari päivää katsella miten nää kestää ja sitten ehkä pääsee kokeilemaan vielä ton punaisenkin kanssa. Rakastuin tohon hopeiseen crackleen ihan totaalisesti <3

Banaanioksennus.

Kaikilla varmaan tulee joskus näitä puuskia että menee hermot ja on pakko putsata vaivalla laitetut kynnet ja aloittaa ihan alusta? Tällä tavoin kävi tämän epäonnisen lakkauksen jälkeen.

Koskaan ei kiireessä saisi lähteä kikkailemaan jos ei ole aikaa kuivatella tarpeeksi.
Näkyy niin selkeästi lopputuloksesta taas että olis kannattanut vaikka antaa olla ja yrittää myöhemmin paremmalla ajalla.

Mut here it goes, mitään säästelemättä: Banaanioksennus.



Hyi että on epäsiistiä :D Idea sinällään kiva. 
Alla H&M:n keltainen Going Bananas (tuoksuu muuten hassulta) ja kärjissä IsaDoran Graffiti Nails: 803 Masterpiece Pink

Söpöyttä.

Kävin alkutalvesta pyörähtämässä töölöläisessä Hello Kids -putiikissa.
Ihana vaaleanpulainen taivas tällaiselle Hello Kitty -narkkarille. Vietettiin siellä kaverin kanssa aikaa varmaan vajaa tunti ja mukaan tarttui vaikka mitä mutta paras löytö taisi olla tämä....






Eihän näitä uskalla edes käyttää, ovat senverta suloiset :D 
Hintaa taisi olla viitisen euroa jos oikein muistan ja mallejakin paria erilaista. Ainoa noissa on vaan se pieni koko eli ei mene ihan jokaisen sormiin kun ei kokovaihtoehtojakaan sen useampia ole. Itsellä onneksi on niin pienet kynnet että voin noita jossain kivassa tapahtumassa mahdollisesti käyttää. Vielä ne eivät tuolta paketistaan ulos tule, odottelen jotain spesiaalia tapahtumaa.

Glitteri pelastaa kaiken osa 1

Talvifiiliksissä pakkaslenkillä tuli mieleen että jospa sitä tekis vähän aiheeseen liittyvät lakkauksetkin.
Aikaa ei ollut kovin paljon ennen illan opiskelurykäisyä joten kävinpä sitten tuumasta toimeen. Lopputuloksena kivan glitteriset talviset timanttikynnet.

Lakkahommat: Alus- ja päällyslakkana Rimmelin perus 5in1 Nail Treat ja välissä glitterilakka jossa hienojakoisia ja vähän isompia pyöreitä glittereitä sisältävä H&M:n perusglitterilakka Disco Inferno.  Timanttihässäkät on jotain kivoja kristallihärpäkkeitä mitä tuli joskus jonkun kynsikoristetilauksen lisäkkeenä.

Tippitestailua

Lueskelin aikanikuluksi kynsiblogeja ja pohdin kuinka ärsyttävän lyhyet ja huonokuntoiset omat kynteni olivat. Ei paljon ole viimeaikoina huvittanut lakkailla kun ei ne oikeen näytä miltään kun ovat niin lyhyeksi nyrhityt (joo, tykkään pureksia). En ole pitkään aikaan myöskään jaksanut vähään aikaan tehdä tekokynsiäkään kun oli niin huonoa liimaa ja kynnet napsahteli irti vähän turhan nopeaa tahtia.

Rakennekynsien ottoon ei ollut varaa enkä ole vielä päässyt niiden laittoa itse harjoittelemaan joten päädyin testaamaan vähän kyseenalaista metodia.

Ostin paketillisen tippejä, kunnollisen Kiss:in kynsiliiman (Kiss maximum speed) ja Trindin Flexi filen (äärimmäisen kiva ja toimiva viila). Lähdin sitten kokeilemaan onnistuisinko tekemään itselleni köyhän naisen rakennekynnet :D

Tipit kiinni kynsiin, armotonta viilausta ja muotoilua. Sitten runsain määrin kirkasta päällyslakkaa pintaan ja voin sanoa että toimii.

Tuloksena nätit sekä kohtuullista rasitusta kestävät kynnet. Eivät tosin ilman jonkinlaista lakkausta näytä siisteiltä.


Tässä tulos ilman lakkausta. Ihan kohtuusiistit noin ekaksi kokeiluksi.



Ensimmäistä postausta ja hörhellyskynnet

Päätinpä sitten aloitella kynsiblogin kun alkoi facebook täyttyä kynsikuvista ja veikkaanpa että suurinta osaa niistä ihmisistä eivät ne kiinnosta.. Laitetaan sitten omaksi iloksi (ja toivottavasti joidenkin muidenkin iloksi) ihan sille sopivaan paikkaan.

Aloituksena voisin tuuppaista tänne parit kynsiviritelmät viimeiseltä muutamalta viikolta.


Omiin lyhyisiin kynsiin väännetyt hörhellyslakkaukset. Ei sen kummempaa ideaa.
Lakkana Models Own:in Lime Light ja jotain random tähtiglittereitä jotka löysin laatikosta.

14. tammikuuta 2012

Coming soon.


I'm working on it.