13. huhtikuuta 2013

Se toimii aina.

Lakkasin tänään kynnet noin x monta kertaa ja tuntui ettei mikään toiminut kunnolla. Kaikki kokeilemani lakat joko raidoittuivat tai menivät nuhjuisen näköisiksi toisen kerroksen jälkeen.

Sitten kaivoin hyllystä lakan joka toimii varmasti aina: Orlyn Buried Aliven.
Lakka kuuluu suuriin lemppareihini koska se levittyy hyvin, kuivuu nopeasti ja on täydellinen kahdella kerroksella.

Buried Alive on osa Orlyn Dark Shadows -kokoelmaa ja olenkin esitellyt sen kokoelmapostauksen yhteydessä.

Lakka on pohjaltaan ruskea ja siinä on kultaista sekä pronssista shimmeriä. Kaksi kerrosta on myös pullon ohjeen mukaan riittävä aikaansaamaan täyden peittävyyden.


Kuva on vähän epätarkka mutta siitä näkyy parhaiten tuo shimmerisyys.


Otin loput kuvat luonnonvalossa ulkona, harmi vaan ettei aurinko paistanut koska silloin nämä olisivat näyttäneet vielä hienommilta.



Lakassa itsessäänkin on jo hieno kiilto mutta laitoin päälle kuitenkin kerroksen INM Out The Door -pikakuivattajaa josta on muodostunut kyllä lemppari pikakuivattajani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti