14. syyskuuta 2014

Lac Attack x 3

Heipä hei taas.

Pitkästä aikaa lakkasin kynsiäni muulla kuin yksivärisellä lakalla. Kaivoin pölyttyneistä laatikoista muutaman lakan joita en ole pitkään aikaan käyttänyt. Halusin tehdä syksyiset kynnet koska ulkona on tänään ollut sellainen kaunis syyspäivä, lämmin ja aurinkoinen sekä ihanan oranssi.

Kynsille päätyi Lac Attackin Potter-kokoelmasta Weasley Is Our King joka on likaisen oranssi lakka hopeisella shimmerillä. Peittävyys aika heikko mutta kolmella ohuella kerroksella sain niistä kivat.

Nimettömään valitsin China Glazelta likaisenkultaisen Mega Biten joka on sellainen vähän holomainen shimmerlakka. Ohutta ja ärsyttävää levittää. Laitoin sitä kerroksen Weasleyn päälle koska en halunnut sitä pohjaa täysin peittoon.

Nimettömän koristeluun käytin kahta Lac Attackin Potter-glitteriä. Oranssi, joka toimii noissa kuvissa rekvisiittana on Weasley's Wizard Wheezes ja punainen glitteri on The Chosen One.

Päälle ja alle Kikon 3in1 Shine base&top-coat.


Auringossa




Varjossa



24. elokuuta 2014

4 x OPI

Hupsista, taas on vähän aikaa vierähtänyt edellisestä blogipostauksesta. Yritetäänpäs herätellä vähän kirjoitusfiiliksiä niin saan nuo odottavat postaukset bloginkin puolelle, kuvia olis jonossa vaikka kuinka ja pidempääkin postaussarjaa tuloillaan kunhan saisin kuvat katsottua läpi ja tekstit kirjoitettua :D

Pidemmittä puheitta pistelen teille näytille pullokuvat neljästä OPI-kokoelmani kasvattajasta. Kävin kääntymässä BM Day Spa:lla OPI:n ystävämyynnissä ja siellä tuli taas vaihteeksi hyödynnettyä tarjous 4kpl lakkoja 20e.

Pussukkaani löysivät tiensä hiekkalakat: Alcatraz...Rocks, It's All San Andreas's Fault ja Wharf!Wharf!Wharf! ja vielä lopulta löysin sieltä yhden ihanuuden nimeltään Fireflies.


It's All San Andreas's Fault


Alcatraz...Rocks


Wharf! Wharf! Wharf!


Fireflies


Tulispa kiva aurinkoinen päivä niin sais näiden swatchitkin kuvattua luonnonvalossa :) Toivoa sopii, vaikka aika kovasti toi syksy näyttäis tuolta tulevan..

Kynsillä näissä kuvissa Gina Tricotin 160 Licorice, kolme ohutta kerrosta.

10. heinäkuuta 2014

Heinäkuun Livboxia

Taas kerran, kun halvalla sain, tilasin Livboxin. 



Heinäkuun boxi on teemaltaan kesäinen ja kivan oranssi.


Se sisälsi kaikenkaikkiaan kuusi tuotetta ja pari alennuskoodia.

CK One Red (for him and for her) tuoksunäytteet: Ei tuoksunsa puolesta ole mun juttu ollenkaan.

Rich Pure Luxury Intense Moisture Shampoo: Lupaa syväkosteutusta ja kiiltoa hiuksille, tuoksu oli ainakin hyvä. Pääsee testiin vielä varmaan tänään.

Rich Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir -hiusöljynäyte: Pehmeyttä ja kiiltoa hiuksille, sopii kaikille hiustyypeille, kuiviin ja kosteisiin hiuksiin. Pitääpä tämäkin kokeilla.

Dermosil Summer Glow Nail Polish: Ihana kultainen shimmerlakka. Dermosilin lakkoja mulla on pari jo entuudestaan ja olen niistä tykännyt.

Favora Aurinkovoide kasvoille SPF 50+: Kokeilin tätä ja koostumukseltaan todella paksua ja jätti aluksi ärsyttävän rasvaisen ja kiiltävän olon joka onneksi sitten puolen tunnin imeytymisen jälkeen lähti pois. Vedenkestävä (kokeilin jopa pestä pois kun tuntui niin kauhean paksulta ja tahmealta) ja sopii erityisen herkälle iholle. Olin aluksi pettynyt tuohon ikävään tunteeseen, ihankuin olisi askarteluliimaa laittanut naamaan, mutta kun luin tuon kuvauksen niin senhän kuuluikin tuntua siltä ja annoin voiteelle mahdollisuuden imeytyä kunnolla. Jää varmasti käyttöön koska palan todella herkästi.

Australian Gold Huulivoide SPF 30: Huulirasva aurinkovaurioita vastaan. Ihana tuoksu ja tuntui kivan kosteuttavalta huulilla. Sopii koko perheelle ja päivittäiseen käyttöön. Jää varmasti käyttöön.

Kaikenkaikkiaan ihan kiva boksi, ens kerralla toivon että olis vähän vähemmän hiustuotteita kun mulla ei juurikaan ole niille käyttöä. Omasta takaa löytyy niin paljon avaamattomia tuotteita.


Dermosilin Summer Glow -kynsilakka. Ihana shimmerinen kulta, levittyi hyvin, kuivui todella nopeasti.
Peitti sopivasti kahdella ohuella kerroksella. Yhdellä kerroksella saa kivan hohteen mutta jos haluaa peittävyyttä niin suosittelen kahta.


Kokeilin pikaisesti lakkaa kynsillekin. Pohjalla Dermosil - Summer Glow, tummat pilkut OPI - 4 in the morning, valkoiset pilkut OPI - Alpine Snow -matte, Kultaiset pilkut OPI - Love.Angel.Music.Baby.

Mitä tuotteita teidän boksit sisälsi? Aika paljon on ollut vaihtelua ilmeisesti.





29. kesäkuuta 2014

4 X Sensationail ja liukuväri X 2

Lyhensin kynteni pitkästä aikaa ja päästin itseni irti geelilakkojen pariin. Tilasin nimittäin uusia Sensationailin geelilakkoja Cesarsilta kun olin jo pitkään himoinnut niiden uusia glittereitä. Postiluukusta kolahti kolme kappaletta kivoja lakkoja, marjapuuronpunainen shimmerinen Love Bite, tumman oranssi holoisa glitterilakka Tangerine ja marjapuuronpunertava glitteri Rose Gold.

Testailin toki heti kaikkia sävyjä ja nyt pohdinkin jos hommaisin ne loputkin uusista glittereistä koska näillä saa kivaa efektiä, eikä aina tarvitse tyytyä yksivärisiin lakkauksiin. Sensationaililla onkin kaikki sävyt enemmän kuin perusvärejä eikä pelkästään yksivärisiä cremejä, useassa lakassa kun on shimmeriä tai jopa duo chromeen menevää värinvaihtelua eri valaistuksissa. Tykkään tästä sarjasta hirmuisesti ja se on vielä helppo käyttää kotona.

Halusin varpaille kestävän kesälakkauksen koska kesäisin en jaksa jatkuvasti olla lakkaamassa varpaankynsiä ja tavalliset kynsilakat eivät kestä kaikkea, haluan sandaalikelien tullessa esitellä hyvässä kunnossa olevia kynsiä.

Pohjatöiden jälkeen laitoin ohuen kerroksen Love Bitea jonka huomasin peittävän aika kivasti jo ensimmäisellä kerroksella, ohjeissa nimittäin neuvotaan laittamaan kaikkia värilakkoja kaksi kerrosta mutta tätä ei olisi välttämättä tarvinnut laittaa. Seuraavalla kierroksella töpöttelin Tangerinea ja kolmannella uunituksella laitoin vielä Rose Goldia. Sain näin aikaan ihan kivan liukuvärjäyksen, nyt tosin tiedän ettei sienitekniikka ainakaan mulla toiminut ollenkaan. Siveltimellä oli helpompi törkkiä glitterit sinne minne halusin.




Sitten oli sormenkynsien vuoro. Pohjalle laitoin todella ohuen kerroksen Pink Chiffonia joka on suhteellisen hankalasti levittyvä vaaleanpunainen creme. Jos sillä haluaa tasaisen peittävän pinnan niin suosittelen kolmea ohutta kerrosta kahden paksumman sijaan, muuten kynsistä tulee ihme molluskat.

Pohjan jälkeen töpöttelin kynnen keskivaiheille Tangerinea joka ei ole niin peittävä kuin Rose Gold jolla tein ranskistyyppisen kärjen. Sitten vain top coat, pyyhkäisy cleanserilla ja kynnet olivat valmiit. Käytän muuten kotona Sensationailin oman cleanserin sijaan Nailfixin mansikantuoksuista cleaneria koska toi 600ml pullo kestää kauemmin ja on mulla geelikynsikäytössä myös. Sitä Sensationailin omaa kuskailen mukanani kun käyn tekemässä äidille lakkauksia.


Pistä mies asialle ja saa suttuisia kuvia :D mutta tältä kynnet näyttivät sisätiloissa keltaisen valon alla.


Luonnonvalossa.





Mitäs tykkäsitte? 
Haluaisitteko tutoriaalin geelilakkauksista?


20. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta!

Hyvää Juhannusta kaikille lukijoille :) 

Tein pikalakkaukset ennen vieraiden saapumista ja nälän aiheuttamasta käsien tärinästä huolimatta näistä tuli ihan kohtuulliset. Dotting tool ei meinannut pysyä yhtään käsissä ja pilkut on vähän missä sattuu :D Onneksi kohta saa ruokaa!

Lakkoina käytin OPIn Gwen Stefani -lakkoja. Pohjalla ihana satiinilakka 4 In The Morning ja pilkut Push And Shovella.

Kuvat laatua kännykkäkamera.






14. kesäkuuta 2014

Neonpalloja.

Pikainen puhelinkuvapostaus! 

Testailin viimepostauksessa vilahtaneen Alessandron neonglitterin yön pimeimpinä tunteina kukkuessani. 

Pohjalle laitoin kolme suht ohutta kerrosta     Wet&Wildin valkoista, joka on ihan kivasti levittyvä valkoinen lakka vaikka yleensä valkoisten kanssa saa tapella.

Glitterilakan kanssa meni sitten hermot. Vaikla sutiin tulikin glittereitä runsaasto, ne eivät tulleet kynnelle asti kuin kauhealla taistelulla. Ne jäivät harjaksien väliin jumiin ja niitä ei sieltä meinannut millään saada liikkeelle. Lopulta kuitenkin sain ne kynnelle asti ja lopputulos on aika hauska! 









13. kesäkuuta 2014

4 x Gwen Stefani

Päädyin eilen Kicksiin kun kuulin että siellä on jonkinlainen alennusmyynti käynnissä. Onneksi päädyinkin sillä alelaatikosta löytyi useampi himotuslistalla ollut OPI:n lakka, nimittäin Gwen Stefanin kokoelmaa oli laitettu alennukseen.

Mukaan tuolta reissulta tarttui neljä lakkaa ja Lay Down That Base -aluslakka joka tuli samassa paketissa Push And Showen kanssa (sehän on siis tarkoitettu juurikin tuon lakan alle).

4 In The Morning, Love.Angel.Music.Baby, Push And Shove ja In True Stefani Fashion saivat siis uuden kodin lakkahyllystäni.


Kuvassa vielä lisänä Sokokselta ostettu Alessandron ihana mattaneonglitter -topperi.


Ensimmäisenä kokeiluun pääsi Love.Angel.Music.Baby sekä In True Stefani Fashion. L.A.M.B on ihan superihanasti levittyvä, kuivuu todella nopeasti ja peittää jo ensimmäisellä kerroksella ainakin minun nysäkynteni. Laitoin kuitenkin vielä varmuudeksi toisen ohuen kerroksen että sain varmasti tasaisen pinnan. Lakka kuivuu satiinipintaiseksi ja on mielestäni todella nätti. 

Nimettömiin lakkasin ohuen kerroksen ITSF:ia joka pitää sisällään eri kokoisia ja muotoisia hologlittereitä. Nätti sekin ja glitteriä tarttui sutiin ja sudista kynnelle juuri sopivasti minun makuuni. Nappiostoksia siis molemmat!




Kivasti tuo lakka mätsää uuteen puhelimeeni ;)


Sain tänään aamulla inspiraation kokeilla vielä nuo jäljellä olevat lakat eli Push And Shoven ja 4 In The Morningin. Olen kuullut Push And Shovesta aika paljon ja varsinkin siitä kuinka se jättää kynnen pinnan virheet näkyviin, ja niinhän se teki. Tuo lakka ei anna anteeksi mitään virheitä ja siinä näkyvät kaikki uurteet. Itselläni on vielä osassa kynsiä ohut geelikerros rakennekynsien jäljiltä ja sehän näkyy kauas tuon kromilakan koostumuksen takia. 

Push And Shovehan on tuollainen peilipintainen lakka jonka alle laitetaan oma aluslakkansa Lay Down That Base. Lakkaa oli vähän hankala levittää tasaisesti ja se uhkasi kovasti kaljuuntua jos erehtyi vetämään uudelleen samasta kohdasta. Kaksi ohutta kerrosta neuvottiin ohjeissa mutta totesin että vähän paksumpi tasoitti edes vähän rumimpia kohtia. Ensi kerralla buffaan kyllä kynnen pinnan todella tarkasti ennen tuon lakan kanssa leikkimistä. Tätä efektiähän ei sitten ole tarkoitettu kestämään kuin yhden illan, saas nähdä miltä nuo näyttää vähän pidemmän käytön jälkeen.

Nimettömissä kaksi ohutta kerrosta 4 In The Morningia joka on myös satiinipintaiseksi kuivuva lakka. Oli jännä huomata ettei se ollut koostumukseltaan samanlaista kuin vastaavat muut lakat vaan se oli melkein jellymäinen ja läpikuultava. Kahdella kerroksella sai kuitenkin peittävän ja nätin lopputuloksen. Levityskin oli helppoa.





Miltä vaikuttaa? Löytyykö teidän hyllyistä näitä Gwenin lakkoja?

9. kesäkuuta 2014

Sudenkorentoja ja kesävarpaita.

Löysin koristelaatikostani kokeilemattomia fimokuvioita ja vaikka ne koristeina ovatkin hankalia ja ärsyttäviä, päätin silti että annan niille vielä yhden mahdollisuuden.

Yritin leikata fimot mahdollisimman ohuiksi että ne eivät kauheasti tuntuisi päällyslakan alta ja taipuisivat kynnen muotoon paremmin. Mulla on aika kaarevat kynnet ja kaikki tuollaiset isommat koristeet ja taipumattomat jutut eivät meinaa istua kynsille ollenkaan -.-

Kyllähän ne sitten kuitenkin jäivät vähän koholle ja jouduin painelemaan sudenkorentojen siipiä alaspäin että ne kuivuisivat kiinni kynnen pintaan. Onnistui kuitenkin ihan ok ja ovat pysyneet kiinni pari päivää jo ilman että olisivat mistään nouseet irti.

Lakkoina käytin Gina Tricotin minilakkoja jotka tulivat settinä vissiin pääsiäisen aikaan. Mahdollisimman kuivalla siveltimellä tein epämääräisiä vetoja kynnen pinnalle eri väreillä ja tuloksena on mun mielestä aika kiva maalisutiefekti.

Pohjalla kerros läpikuultavaa vaaleanpunaista: Flormar Pretty - P14
Vaalea violetti: Gina Tricot - 47 Lilac Me
Vaalea keltainen: Gina Tricot - 63 Sunny
Pinkki: Rimmel - 025 Strawberry Fizz (tuoksulakka)






Loppuun vielä mun ihastuttavat varpaani jotka lakkailin suht samalla tyylillä. Onnistuin tosin runttaamaan pari kynttä lyödessäni varpaat just ennen kuvausta pöydänjalkaan.
Kivat ne on silti ja saavat olla paikallaan siihen asti kunnes ehdin laitella niihin geelilakkauksen loppukesän ajaksi.

Mun jalat on jostain syystä ihan tuskaisen kuivat nykyään ja vaikka kuinka niitä jatkuvasti rasvailen niin nahka kuoriutuu ikävästi varsinkin kynsien vierestä -.- Kiva niitä sitten sandaaleissa esitellä!


18. toukokuuta 2014

hologramminen maastokuosi

Jatketaan samalla linjalla kuin edellisenkin postauksen kynsissä. Innostuin jotenkin tästä läiskäjutusta ja päätin kokeilla sitä vähän muillakin lakoilla.

Ihanien aurinkopäivien kunniaksi piti taas kerran läiskiä kynsille vähän holoa ja tottahan toki käytin taas kerran luottolakkojani Jadelta.

Näistä tulee mieleen vähän jokin maastokuvio vaikka värien perusteella näillä ei kyllä piilouduta kuin ehkä ampiaispesään. Lakkoina käytössä Jaden musta hololakka Magia Negra, kultainen holo Mystic Gold ja Flormarin neonkeltainen P06. Kuvaaminen oli haastavaa auringossa sillä en nähnyt kameran etsimestä tarpeeksi hyvin enkä ilmeisesti osannut tarkentaa jokaiseen kynteen.


Varjossa




15. toukokuuta 2014

Vesivärejä

Pitkästä aikaa jaksoin taas lakata kynsiä. Selkä on ollut viimeaikoina niin huonona että pitkään istuskelu ja tarkka työskentely on ollut hankalaa. Meillä on tässä kotioloissakin ollut vähän isompia asioita joihin on joutunut totuttelemaan ja suurempia muutoksia on ihan jo lähiaikoina tulossa.. Niistä sitten enemmän kun asia ajankohtaistuu.

Näihin kynsiin sain idean vesiväreistä. Samantapaisia kynsiä on joskus tullut katseltua Pinterestistä ja muutamista ulkomaisista kynsiblogeista aikojen saatossa, nyt vasta sitten itse kokeilin.

Nämä on tosi helpot tehdä. Valitset vaan kivoja toisiinsa sopivia lakkoja ja länttäilet niitä ympäriinsä kynsille :) Ei sen hankalampaa!

Käytin kynsiin neljää eri lakkaa:
Keltainen: Orly - Melodious Utopia
Sininen: Orly - Skinny Dip
Vihreä: Flormar Neon - N014
Marjapuuronpunainen: Lac Attack - Amortentia

Päällä kerros Flormarin mattapäällyslakkaa.

Mulla on nykyään geelit taas omia kynsiä suojaamassa ja tällä kertaa oon niiden malliin ja muotoon tyytyväinen. Sain pitkästä aikaa suht luonnolliset tehtyä ja näihin on kiva lakkaillakin kun ei ole sellaiset typerät möllykät vaan suht sirot kynnet. Mitä mieltä olette?