27. lokakuuta 2012

Syytä blogihiljaisuuteen?

*VAROITUS*
Sisältää kynsistään tarkkoja ihmisiä mahdollisesti ahdistavaa materiaalia.

Tässäpä tulee syy siihen miksi ei ole paljon tehnyt mieli lakkailla kynsiä viimepäivinä.
Olen nyt ollut tallihommissa viimeiset neljä päivää ja voin kertoa että siellä ei paljon kynsiä varota.
Itse olen ammatinvalintani tehnyt ja tiennyt jo siinä vaiheessa että näin tulee käymään joten ei ole varaa valittaa. 

Seuraavissa kuvissa kädet suoraan työpäivän jäljiltä pesemättöminä ja juuri siinä kunnossa missä ne ovat. Ei ole kovin kaunista katseltavaa. Onneksi tiedän että muutaman päivän päästä pääsen taas kasvattelemaan eli laittelen geelit takaisin kunhan vaan hommat on hoidettu ja saa taas hetkisen varoa noita käsiä.

Tässäpä nämä. Kauhistukaa.


Vasen käsi. Kynsien alla ihanat surureunat ja hillitön haava etusormessa. Kynnet yllättävän pitkät toistaiseksi mutta jokainen viilattu ihan eri malliin, kun ovat repsottaneet ja isoja paloja on mm etusormen ja nimettömän kynsistä irronnut.


Oikea käsi onkin kokenut rankempia aikoja. Etusormesta napsahti kaikki pituus pois ja muutkin ovat repeilleet, viimeisimpänä keskisormen kynsi.

Kyllä näistä vielä hyvät tulee mutta siihen asti kunnes saan geelit laitettua (parin päivän sisään onneksi) keskityn swatch-kiekkojen esittelyyn ja onpa mulla parit lakkauksetkin odottamassa esittelyä :)


22. lokakuuta 2012

Models Own alepläjäys

Nythän mulla on ihan kreisi postaustahti kun kaksi tekstiä tulee saman illan aikana.. 
Pakko oli vaan laittaa nämä erillisiin postauksiin kun muuten yhdestä olisi tullut hehtaari ja nämä sinällään eivät liittyneet samaan asiaan. Olenpa epäselvä. Mutta asiaan.

Kaikki luultavasti tiesivät tuosta Models Ownin -50% alennusmyynnistä? Joka blogissa varmasti on hehkutettu tätä. Itse säästelin tilauksen tekoa viimeisille päiville ja teinkin sen sitten päivää ennen alen loppumista. Eipä hätää, onneksi sain kaikkea mitä tahdoinkin, osalla kun kuului himotuslakat loppuneen kesken ennen niiden ostamista.

Tilasin yhden kokonaisen setin lakkoja eli tuon ihanan kesäisen Tropical -kokoelman, yhden irtolakan joka oli Thunder & Lightening sekä arkillisen nail art wrapseja.

Saatte taas tuijotella kuvia kun ne kertovat enemmän kuin mun selittelyt.


Pakkauksesta paljastui kauan odotettu laatikko...


... joka sisälsi vielä yhden laatikon ja kaikkea muuta jännää.


Älyttömän nättejä värejä!


Thunder & Lightening


Tropical -kokoelma.
Ylärivi vasemmalta: Lime Green, Feeling Blue, Sophie's Pink
Alarivi vasemmalta: Golden Peach, Pink Fever, Coral Reef


Supervärikkäät nail art wrapsit joiden mukana tulee tuollainen perusviila.
Näitä ajattelin kokeilla jo heti huomenna.

Tilasitteko te jotain Modelsin alesta?

I Love Me - haul



Kävinpä siis viime perjantaina I Love Me -messuilla Helsingin Messukeskuksessa.
Messut olivat äärimmäisen laajat ja käsittivät ainakin kauneus-, terveys-, muoti-, koru-, hius- ja hääosastot.

Voi olla että multa jäi jotain huomaamatta sillä olin aika haltioitunut hyvistä lakkavalikoimista sekä kaikenlaisesta muusta jännittävästä.

Kiersin messuilla ainoastaan pari tuntia perjantaina sillä matka kohti etelänaapuriamme oli edessä seuraavana päivänä ja sitä edeltävät aikataulut olivat tiukkaakin tiukempia.
Mutta paljon sieltä ehti tarttua matkaani kuitenkin.

Keskityin lähinnä lakkojen hamstraamiseen mikä olikin helppoa sillä lempparimerkkejäni löytyi laajat valikoimat.


OPI:t vasemmalta: Gargantuan Green Grape (matta), Sparkle-icious, OPI ink. Suede


China Glazet  vasemmalta: Ray-Diant, Prism


Ruby Wingin Festival joka on siis jännä sävyä vaihtava lakka. 
Sävy on erilainen sisä- ja ulkotiloissa. Tässä glitterilakassa en eroa kovinkaan suuresti huomannut mutta kyllä sitä on :) Suosittelen lämpimästi näihin tutustumista. Merkkiä myy Cesar's.


Elämäni ensimmäiset Essiet pompsahtivat myös ostoskoriini Cesar'sin pisteeltä.
Vasemmalta: Tour De Finance ja Orange, It's Obvious!


Essie, Essie, Ruby Wing
(alimpana muuten Flormarin 424)


OPI:t.
Ja koska se tähän kuvautui niin alimpana Gouda Gouda Two Shoes.


China Glazet.
Alimpana Marry A Millionaire.

21. lokakuuta 2012

Pikamani ja uusi rakkauslakka

Käväisin tuossa perjantaina I Love Me -messuilla ja postaan teille tuosta vielä tarkemmin kunhan palaan koneeni äärelle. Sain aika kivoja uusia juttuja hommailtua!

Nyt pistän teille vain kännykkäkuvan tämänhetkisistä kynsistä ja täten ilmoitan olevani olemassa tämän pienen blogihiljaisuutenikin jälkeenkin.

Lakkoina käytetty Opi - Opi Ink Suede (samettimattapintainen versio Opi Ink -lakasta) sekä nimettömässä Opi -Sparkle-icious. Tuo Opi Ink Suede on aivan ihana ja peittää täydellisesti yhdellä kerroksella. Ja glitteri on aina glitteriä ja ihanaa joten Sparkle-icious on tosi kiva! Tuo mieleen sen mun kauan himoamani Mad As A Hatterin vaikka onkin enemmän kultavoittoisempi.

Messuhommista lisää huomenissa ;)

9. lokakuuta 2012

Tunnustusta :3

Hihii, Kynsien Viemää antoi minulle tunnustuksen! Kiitos siitä, olen otettu!



 Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä bloggaajaa linkin kera keneltä tämän sait

2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin :)


Voisin antaa tunnustuksen seuraaville blogeille jotka lämmittävät sydäntäni ihanilla postauksilla:





8. lokakuuta 2012

Teepussipaikkaus.

Katastrofin ainekset olivat ilmassa kun huomasin vasemman käden nimettömän kynnen repsottavan reunastaan ja katkeamaisillaan olevan palan pituuden lähennellen puolta senttiä. En missään tapauksessa toivoisi nyt juuri kynsien lyhennystä noin radikaaleihin mittoihin, juurihan sain ne kasvatettua pidemmiksi.

Eikun paikkaushommiin! 

En vanno että tekniikka toimii kaikilla tai että tähän ei olisi kätevämpää keinoa (esim akryylijauhepaikkaus tms) mutta nyt ei käsillä ollut muita tarvikkeita joten neuvon tämän keinon teille :)
Tekniikka ei sovi pahoille repeytymille vaan tällaiseen ensiapuun jolloin jotain vielä on tehtävissä.

Tarvittavat välineet ovat seuraavat:

  • Teepussi
  • Sakset
  • Dotting tool tai esimerkiksi puutikku
  • Kynsiliima
  • Viila (esim. bufferi tai muu vähemmän karkea viila)
  • Päälyslakka
Leikkaa valmiiksi teepussista repeämän päälle sopivia palasia. Ota myös kaikki tarvittavat välineet valmiiksi ettei niitä tarvitse kesken kaiken lähteä etsimään.


1. Karhenna kynttä viilalla revenneen kohdan päältä jotta liima ja teepussi varmasti tarttuvat kynteen.  Ole varovainen, et halua että revennyt kohta kärsii sen enempää. 

2. Levitä kerros kynsiliimaa revenneelle kohdalle. Pidä huolta että saumat ovat kohdillaan jotta vältetään mahdollinen lisärepeäminen. 

3. Asettele teepussinpalanen repeämälle. Painele dotting toolilla / puutikulla palanen kiinni kynteen niin että mikään kulma ei rempsota ja liima on tasaisesti palasen alla. Anna kuivua.

4. Levitä palasen päälle kerros liimaa ja lisää vielä toinen teepussinpalanen, kuivata. Itse lisäsin vielä kerroksen liimaa toisen palasen päälle, ihan varmuuden vuoksi.

5. Kun liima on kuivunut, hio varovasti pinta tasaiseksi. Älä hio liikaa tai joudut aloittamaan uudelleen sillä liian ohut paikkaus ei kauaa kestä.

6. Lisää päälyslakka.

Itse pohdin vielä kynnen geelaamista ja teenkin sen mikäli paikkaus ei kestä siihen saakka että kynsi vähän kasvaa. 

Tässäpä vielä vähän kuvia paikkauksesta, harmi vaan että en tajunnut siinä paniikissa ottaa kuvaa repeämästä.. kuvat saa isoksi klikkaamalla.


Kaksi kerrosta teepussia ja liimaa. 
Repeämä on paikkauksen keskivaiheilla vasemmassa reunassa.



Hiomisen jälkeen.



Päälyslakan kanssa tuota paikkaa ei edes huomaa ellei tosi läheltä katso.

Onko teillä vaihtoehtoisia paikkauskeinoja kun kynsi repeää?
Jakakaapa informaatiota tulevaisuutta varten!
Oliko tästä tutoriaalista hyötyä?









1. lokakuuta 2012

Herkkumaanantai


Hyvää maanantaita, toivottavasti kaikilla oli yhtä kiva viikonloppu kuin mullakin! Ei mitään kovin ihmeellistä mut joskus pelkkä kotona laiskotteleminenkin on ihan överisiistiä. 

Tänään posti toi Mimaxilta kuoren jossa oli jos jonkinlaista kivaa. Tilasin tällä kertaa pelkästään tarroja ja decalseja, sekä pari purkillista flock-jauhetta josta taisinkin jo tuossa karvakynsi-postauksessa mainita. Ainiin ja purkillisen sellaisia pieniä muovisia koristeita.

Ostin tänään myös muutaman kynsilakan, taas vaihteeksi.
Ostoskoriin tipahteli Emotionissa pari Maybellinen Colorama -lakkaa jotka ilmeisesti ovat jotain uusinta uutta, näin olen käsittänyt.

Ensimmäisenä noista Colorama-lakoista pääsi kynsille ruskea creme nimeltään Mauve Kiss.
Tämä oli vähän kökkö levittymään mutta tasoittui kivasti kunhan vähän odotteli. Aluksi meinaa näytti siltä että jää aikamoiset hiihtoladut kynnen pintaan kun yritin saada lakkaa joka puolelle kynttä. Paksuhkoa tavaraa on tämä.

Mulla ei ole montaa ruskeaa lakkaa ylipäänsä joten tämä oli kiva lisä kokoelmaan, tällainen kiva maitokahvin värinen lakka.

Coloramat kustantavat Sokoksella ja Emotioneissa sen 5,20e, eli ei paha hinta noin isohkosta purkista (7ml). Tämä ko. lakka peitti yhdellä kerroksella.


Nämä herkulliset water decalsit tilasin siis Mimaxilta. Olivat tosi näppärät käyttää verrattuna muihin decalseihin jotka ovat hajonneet jo melkein heti liotuksen jälkeen. Näitä sai ihan rauhassa siirrellä kohdilleen eivätkä menneet ruttuun saatika sitten liuenneet päällyslakan kanssa pois.
Pitänee tilata lisää sillä käytin näihin tuon arkin kivoimmat kuviot, jäljelle jäi kasa ruusuja, rusetteja ja pari karkkitankoa. Hintaa tällä arkilla taisi olla reilu euro ja valikoimaa löytyy runsaasti.
Samoja decalseja saa myös Ebaysta tukkupakkauksina jos jaksaa kaivella, halusin vaan taas kaiken nytheti eikä myöhemmin.