31. tammikuuta 2013

Uusi aikakausi

Hahaa, sain sen! Nimittäin uuden kameran. Bloggausintoni on ollut pitkään jossain muualla koska kuva-aikaansaannokseni ovat olleet suttua ja muhjua, mutta nyt tämän uuden tulokkaan avulla tilanne muuttuu kunhan vain tulemme ystäviksi ja opin käyttämään sitä oikein.

Otin muutamat testiruudut tämänhetkisistä lakkauksista joissa pohjalla on Golden Rosen matte velvet 110 joka on musta samettimatta kivalla hopeisella shimmerillä. Päälle läiskin pari kerrosta Etude Housen Coco Blackia.









Muistakaa myös Nimeä Franken -kilpailu johon on aikaa osallistua vielä 5.2 asti :)

18. tammikuuta 2013

Chocolate & Sprinkles

Huomenna on edustuspäivä joten oli pakko uusia lakkaukset entisten mentyä epäsiisteiksi. Olen tehnyt koko aamun nahkatöitä koululla, ja ruskea väri jotenkin miellytti silmää eniten kun lakkahyllyä tutkin.

Pohjaväriksi valikoitui OPI:n Suzi Loves Cowboys jonka kotiutin Sokoksen alennusmyynnistä reilulla kymmenellä eurolla, nimettömässä pohjalla Gina Tricotin Chocolate.

Päälle laitoin kerroksen Etude Housen Coco Blackia, joka on kirkkaalla pohjalla oleva glitterisekoitus. Se sisältää eri kokoisia ja muotoisia valkoisia, hopeisia, vaaleanpunaisia ja  mustia glittereitä, ja on hyvin samanlainen kuin SkinFoodin Pink Sprinkles mutta eri värisillä hötöillä. Suti on leveä ja glitterit tulevat hyvin kynnelle jo parilla vedolla, eli niitä ei tarvitse töpötellä tai muutenkaan asetella.




Mun keskisormen kynnessä on tuollainen kiva lommo joka ei peity lakalla sitten mitenkään. Sai alkunsa ilmeisesti huonosta viilauksesta geelien poiston yhteydessä ja on nyt mukavasti siirtynyt kynnen keskiosiin häiritsemään.. kasvaispa ne nopeammin niin pääsisin siitä eroon jo.

Muistakaahan muuten osallistua Frankenin nimeämiskilpailuun johon pääset TÄSTÄ

14. tammikuuta 2013

Nimeä Franken!

Kuten saatatte muistaa, tein jokin aika sitten ensimmäisen franken-lakkani. Nyt uusia mallitikkuja lakatessani tutkiskelin pulloa jonka sisältöön en sitten ollut täysin tyytyväinen. Päätin tuunata lakkaa hiukan lisää. Lisäsin hologlitteriä sekä vähän tuoksulakkaa joten se tuoksuu nyt ihan pienesti mansikkapurkalle. Lakka sisältää siis eri värisiä pieniä glitterihippuja sekä holoa ja paaaaaljon pinkkiä. Se peittää kahdella kerroksella ja jää pinnaltaan suede-tyyppiseksi.

Teidän tehtävänne on nimetä tämä lakka. Aikaa annan helmikuun alkuun saakka jonka jälkeen valitsen mieleiseni nimen. Nimen keksijälle lähtee yllätyspalkinto :)

KILPAILUN OHJEET:
Tutki kuvia ja keksi nimi lakalle. Kommentoi tämän blogikirjoituksen kommenttiosioon, muissa teksteissä olevia nimiehdotuksia en hyväksy. Tarkistan kommentit etukäteen ennen hyväksyntää joten ethän kommentoi kuin kerran :) Mikäli kommentointi ei syystä tai toisesta onnistu, ota yhteys sähköpostilla tuolta sivupalkista löytyvään osoitteeseen.
Ilmoita kommentissasi toimiva sähköpostiosoite ja lakan nimi.

Aikaa on siis 5.2.2013 asti jonka jälkeen julistan voittajan.


KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!

















7. tammikuuta 2013

Karkkia!

Uusista lakoista kynsille pääsi Etude Housen glitterivoileipä-lakka. Se on pohjaltaan hempeän vaaleanpunainen ja sisältää useampaa väriä ja kokoa olevia glittereitä. Isompaa hex-mallista ja pienempää pyöreää. Taitaa muuten olla aika tarkka dupe Deborah Lippmannin Candy Shopille, ellen väärin katso swatcheista.

Lakka levittyy tosi kivasti ja siinä on leveä suti. Se myös kuivuu todella nopeasti ja kahdella kerroksella sai peittävän pinnan.

Nimettömään tungin erilaisia hex-glittereitä kun halusin ihan vähän vain koristella :D

Kuvat on otettu ja muokattu puhelimella, sillä kamerani on määrittelemättömän ajan kätteni ulottumattomissa ulkomailla. Yrittäkää sietää laatua!

Yritin saada värit toistumaan mahdollisimman hyvin, en tosin takaa että eri näyttöasetuksilla nämä näyttäisivät yhtään siltä miltä ne näyttävät minun ruudullani tai oikeassa elämässä.













Testasin uusia hex-glittereitäni kiekolle ennen kynsille laittoa :D

5. tammikuuta 2013

Terveisiä Koreasta!

Sain ystävältäni lakka- ja muitakin kivoja tuliaisia Koreasta karvalapsen vahtimispalkkiona. Enpä ollut näiden merkkien lakkoja koskaan ostanut, ainoastaan himoinnut suuresti ebayssa :3 joten äärimmäisen toivottuja olivat nämä ihanuudet! Kaksi lakkaa Skin Foodilta ja yksi Etude Houselta.

Nämä ovat tosi kivoja ja jänniä lakkoja, varsinkin tuo vaaleanpunaisella pohjalla oleva glitterivoileipälakka! Melkein kuin hattara tai karkki :)

Kiitos vaan paljon Heke kun näit vaivaa metsästääksesi nämä kaikki ihanuudet sekä isosta kasasta kivoja muita juttuja kuten Skin Foodin ripsistä ja ties mistä naamioista ja tuotenäytteistä :3








4. tammikuuta 2013

Loppuvuoden kooste

Koska en ehtinyt bloggailemaan loppuvuodesta, saatte kerralla joulukynnet sekä uuden vuoden kynnet!


Kokeilin jouluisia tarroja kynsille mutta ne eivät kestäneet varttia kauempaa ennen kuin kuoriutuivat.
Surkeaa tavaraa, heitin loput roskiin.


Tarroihin jäi jatkuvasti ruttuja ja ne eivät tarttuneet kynnen pintaan kunnolla.
Ne eivät myöskään jämähtäneet paikalleen vaan liukuivat kynnellä koko ajan.
Parempiakin koko kynnen tarroja on.


Joulukynnet. Pohjalla H&M Glam Gold, sydämen pohjalla OPI:n Off With Her Red! ja päällä kaksi kerrosta China Glazen Ruby Pumpsia. Pallot dottailin samalla lakalla kuin pohjat.






Uuden vuoden kynnet. Pohjalla joku nimetön sinihopealakka, päällä kerros Gina Tricotin Monaco Blue -glitterilakkaa. Kuten kuvista huomaa, hopeinen lakka ruttasi itsensä tuon glitterin alla hassusti. Se ei kuitenkaan haitannut vaan toi mun mielestä jotain jännittävyyttä tähän.






Uuden vuoden kynnet numero kaksi. Pohjalla taas kerran OPI:n Off With Her Red! ja keskisormessa mustia ja tummanpunaisia hex-glittereitä. Glittereiden päällä vielä kerros päällyslakkaa joka oli merkiltään Models Own.


Palaan taas normaalimpaan päivärytmiin niin ehdin kunnolla tehdä kynsiäkin.
Katkoin tänään kolme kynttä koulussa joten taitaa taas kerran olla aika tehdä geelit, muuten ei tule lakkaamisesta mitään.

Reilun viikon päästä muuten on jotain jännää luvassa, stay tuned!