19. helmikuuta 2013

Esittelyssä - Etude House -

Ajattelin että voisin käydä läpi kynsilakkahyllyjäni ja esitellä teille lempilakkani merkeittäin. Ensimmäisenä oikeutetusti tämänhetkinen suosikkini Etude House, joka on ihana korealainen kosmetiikkamerkki joka valmistaa herkullisia kynsilakkoja.

Omistan tällä hetkellä yhdeksän Etuden lakkaa ja olen ehdottomasti hankkimassa näitä tulevaisuudessa niin paljon lisää kuin vain on mahdollista. Lompakkoa nämä eivät onneksi kovin rasita koska eivät ole erityisen hintavia, noin 5-6 dollaria kappaleelta, halvemmallakin voi saada jos jaksaa kaivella. Minulla on luottomyyjäni ebayssa jolta ostan kaiken korealaisen kosmetiikkani.

Etude House tuntuu keskittyneen kynsilakoissa glittereihin ja varsinkin glitteri sandwich -tyyppisiin lakkoihin. Niitä löytyy eri väreissä ja erikokoisilla sekä -muotoisilla glittereillä varustettuna.

Kaikki esittelemäni lakat peittävät kolmella kerroksella paitsi Party Lover joka on läpikuultava jelly. Senkin saa kyllä peittämään suht hyvin neljällä kerroksella mutta se toimii parhaiten topperina jollekkin muulle lakalle. Tarkempia swatch -kuvia joudutte odottamaan siihen asti että olen saanut kaikilla lakoilla lakattua :)

Nyt on vuorossa suuri kuvaoksennus olkaa hyvät! Kuvat saa isommaksi klikkaamalla.





Vasemmalta: Halloween Witch, Magical Spell, Club Party


Vasemmalta: Party Lover, Mirror Ball, Coco Black


Vasemmalta: Mint Chocolate, Lemon Sherbet, Prom Queen


Magical Spell


Club Party


Halloween Witch


Prom Queen


Coco Black


Mirror Ball


Party Lover


Mint Chocolate


Lemon Sherbet

Mitä tykkäätte Etude Housen lakoista? Omistatteko itse tältä merkiltä lakkoja?


13 kommenttia:

  1. Etude<3 Mullekkin kotiutui tänään Halloween Witch ja Magical Spell.<3 : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin herkkuja lakkoja :) ja ihania kynsillä myös!

      Poista
  2. Niin on. :) Kummasti kertynyt niitä 18 kappaletta, pari on vielä kotiutumatta. : P

    VastaaPoista
  3. Hitsi, nyt vähän harmittaa etten hamstrannut enempää noita tommosia, kun en ollut yhtään varma laadusta ja ostelin vaan koklaukseksi... Mutta vaaleanpunainen ja vaaleansininen kerrosvoikkari on ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onneks noita on helppo ja halpa kotiuttaa ebaysta :3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. näitä kannattaa ehdottomasti harkita hankkivansa :)

      Poista
  5. En omista, vaikka törmäsinkin joskus Ebayssa näihin. Jäi silti sen verran mieleen että tämänkin postin luin mielenkiinnolla. Haluaisin ehkä vielä nähdä lisää kynsillä näitä lakkoja, pulloissahan ne ovat syötävän suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muutamat olenkin jo esitellyt ja pari on valmiina odottamassa julkaisua :)

      Poista