26. heinäkuuta 2013

Vihdoinkin Black Spotted.

Vihdoinkin se on minun! Tästä lakasta mulla oli aika ristiriitaiset ajatukset kun googlettelin joskus aikoja sitten swatcheja ja luin blogikirjoituksia. En löytänyt oikein mitään kivoja kuvia ja tuntui että lakka on ihan hirveää kuraa ja sitä hehkutettiin liikaa.

Kyseessä onkin siis OPI:n vhtf lakka Black Spotted. Lakkaa on lähes mahdoton saada käsiinsä kohtuullisella hinnalla ja sitä on oikeastaan ylipäätään aika vähän liikkeellä missään kun valmistuskin on ilmeisesti jo lopetettu (correct me if I'm wrong)

Black Spotted kuuluu OPI:n Spiderman lakkakokoelmaan mutta se julkaistiin ainoastaan Sephoran kautta Ranskassa, esimerkiksi USA:ssa sen tilalla nähtiin vihreä shatter-lakka.

Itselläni kävi kuitenkin kerrankin hyvä tuuri! Sattumalta Facebookin Kynsikoristekirppistä selaillessani huomasin että joku halusi päästä eroon omastaan :D Ja vielä suhteellisen kohtuulliseen hintaan.

Maksoin lakasta alle 20e posteineen, joten sitä voi sanoa jo aika kohtuulliseksi koska perus OPI -lakka maksaa vaikkapa sokoksella 16e ja vähän päälle.

Mutta ei sen enempää höpöttelyä! Ihastuin tähän hyvin paljon kunhan opin vain käyttämään sitä ensin. Aluksi laitoin liian paksuja kerroksia mutta kuten tuossa pullon kaulassa roikkuvassa lappusessa sanotaan: laita TODELLA ohut kerros lakkaa täysin kuivuneen lakan päälle. Heti lakkaa sivellessä kynnelle se alkaa muodostaa jännittävää öljyä vedessä -tyyppistä kuviointia :D Mieletön!

Black Spotted on todella lirua tavaraa ja onnistuinkin kaatamaan sitä vähän pöydällekin kun jännityksissäni kippasin pullon... Kuivuu kuitenkin todella nopeasti kun tosiaan tarkoitus on laittaa ihan vain ohut kerros. Se toimii samalla tavalla lakattaessa kuin shatter-lakat.

Pohjalle vetelin kolme kerrosta jotain randomia keltaista halpislakkaa ja kaiken kruunasin kerroksella INM Out The Door -pikakuivattajaa.


Ensimmäinen kuva otettu sisällä kylmässä led-valossa, muut kuvat luonnonvalossa ulkona.
Kuvat klikkaamalla suuremmiksi.





Eikös olekkin vinkeä :D


5 kommenttia:

  1. Oijoi, toi on tosi ihana lakka! Ja halvalla oot löytänyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olin nii yllättynyt hinnasta et oli pakko ostaa :D oon tykänny tästä nyt tosi paljon ja se on ollut lähes joka päivä kynsillä eri värilakan kanssa :D

      Poista
  2. Ooo, tämä on kyllä kiva ja oot saanu näyttämään sen kyllä edustavalle! :)

    VastaaPoista
  3. Woo, tosi hyvin on siulla kyllä onnistunut tällä lakkaus!

    VastaaPoista
  4. Ompas jännän näköistä! :o

    VastaaPoista