3. maaliskuuta 2012

Glitterikuorrutus.

For foreign readers, I will be translating this one in english later! 
Eilen lähti taju aika nopeasti sen jälkeen kun olin palannut takaisin kotiin joten en enää jaksanut upata kuvia koneelle, saatika blogata.
Kävin siis eilen Kynnelle-blogin Sannan uhrina Cesarsin geelikynsikurssilla ja oli aika jännää koska Sanna laitteli mulle koristegeelit millaisia mulla ei olekaan koskaan ollut.

Mulla on aikaisemmin ollut kerran geelikynnet ja ne oli suoraan sanottuna aika karmaisevat. Ihan jo muodoltaankin. Kestivät ehkä muutaman päivän jonka jälkeen peukalon kynsi lähti ilmalennolle roskapussia vaihdettaessa, revin loput sitten irti. Kynnet laittanut henkilö oli myöskin opiskelija, mutta hänellä ei ollut ketään valvomassa työtä. Olisi pitänyt olla, senverran karmaisevaa jälkeä hän teki.. Kynnet olivat paksut, tönköt ja täynnä pieniä ILMAKUPLIA joiden ansiosta sitten hajosivatkin. Nyt sitten uskaltauduin ottamaan vihdoinkin uudet :D

Käyn nyt aika pitkälti kuvien avulla läpi tän prosessin. Mulla oli yllättäen kädet varattuna about koko ajan joten ihan kaikki ei päätynyt muistikortille.

Mulla ei harmikseni ole kunnollista kuvaa siitä kuinka lyhyet kynnet mulla oli ennen noiden laittoa mutta voin sanoa että aika lyhyet oli. Tästä kuvasta voi ehkä vähän havainnollistaa.


Vasen käsi valmiina muottihommiin.


Perusjuttujen (viilaus, kynsinauhat jne jne.) jälkeen alettiin laitella tippejä. Vasemmasta kädestä jätettiin kolme sormea vapaaksi jotta Sanna sais harjoitella geelien tekoa muoteilla. En ollut koskaan aiemmin kuullut että geelejäkin pystyy noin tekemään. Näytti aika hankalalta touhulta, saattanee jäädä kokeilematta sitten kun itse aloitan noiden hommien harjoittelemisen.


Tipit valmiina oikeassa kädessä.


Pikkurillissä, nimettömässä sekä keskisormessa geelimuotilla tehdyt "tipit"

Muoteilla toimittiin aika pitkälti samalla kaavalla kuin akryyleissakin, mitä nyt vähän uuniteltiin välissä. Ensin laitettiin ohut kerros että saatiin "tippi" tehtyä alustaksi koristeille jotka jäisivät geelin sisään. Kuvassa näkyvät viilaamattomat, juurikin muoteista poistetut pohjat.


Tässä vaiheessa vielä vähän erottaa että oikealla ovat muotilla tehdyt ja etusormessa tipillä.


Yritin tässä näyttää miten superohuet nuo aluksi olivat. Sain sormenpäät lähinnä näyttämään epämuodostuneilta ja omituisilta :D Jee, hyvä kuvakulma! Eli, mun sormet eivät luonnossa ole tuollaiset enkä siis ole kokenut tässä mitään allergiareaktiota tai muutakaan turvotusta :D

Koska kyseessä oli siis koristegeelaukset, kurssilaiset seurasi miten opettaja teki erinäisillä glitteri- ja värigeeleillä sikamakeat koristelut. Sitten päästiinkin itse asiaan :D Ruokailun ajan pohdittiin että mitä tehtäisiin. Annoin Sannalle aika pitkälti vapaat kädet, väritoive vaan oli tiukka: PINKKIÄ!

Päädyttiin laittamaan kynsiin fuksianpunainen glitterigeeli ja nimettömiin pieniä mustia timantteja. 


Nuo muoteilla tehdythän siis jäävät jännästi "läpinäkyviksi" joten kärkiin olis voinut upottaa vaikka timantteja ja ne olis kivasti hohdelleet sieltä sormenpäidenkin puolelta tuoden jännän efektin. Oon nähnyt paljon kynnenalus-lakkauksia mutten koskaan tuollaista timanttijuttua jonka kurssin ohjaaja näytti. Ens kerralla sit mullakin :D

Valmiit ihanuudet!


Tässä vielä ratikassa otettu lähikuva :D

Enpä tietenkään lähtenyt Cesarsilta pelkkien kynsieni kanssa pois :D Kun nyt sopiva tilaisuus sattui, hankin muutamat Konad-laatat. Olen superkauan himoinnut tuota Charming Nailsin Konad-erikoislaattaa joten se oli pakko saada samoin kuin kaksi ihanaa japani-teemaista laattaa joiden hankkimista olen jo jonkin aikaa pohtinut, kirsikankukka-aikahan lähestyy jo :D



Vasemmalta oikealle: Charming Nails -laatta Q1, S9 ja M66

Laitetaan nyt vielä lähikuvatkin laatoista kun kerran tästä tuli jo aikamoinen photodump. Kuvat, kuten kaikki aiemmatkin suurenevat klikkaamalla!




Oliko tällainen juttu mielenkiintoinen? Mistä haluaisitte kuulla ylipäätään? Jotain postausehdotuksia voisin ottaa vastaan :) 




1 kommentti:

  1. Nayttaa upealta!
    Olen ollut nyt tammikuusta asti ilman "kynsia". Tuntuu oudolta ja nayttaa kamalalta. 13 vuotta kavin saannollisesti 3 vkon valein geelauttamassa kynteni, 4 viimeista vuotta myos varpaankynteni. Olin enemman kuin tyytyvainen, mutta jostain syysta iski luonnollisuuspuuska - saa nahda kauanko kestaa...
    Terveisin,
    Tibs
    shoptravelfood.blogspot.com

    VastaaPoista