Päätinpä tehdä ensimmäisen tutoriaalini :)
Oon nyt muutamassa blogissa nähnyt tällaiset kivat viivakynnet joten halusin kokeilla niitä myös itse.
Otin kuvat jokaisesta työvaiheesta niin voitte itsekin kokeilla.
Lakkaa ensin kynnet haluamallasi pohjavärillä. Tämä väri jää näkyviin noihin viivoihin. Odota että lakka on täysin kuivaa ennen kuin siirryt seuraavaan vaiheeseen.
Itse käytin OPI:n Stranger Tidesia.
Teippaa haluamasi kuvio esimerkiksi koristeluteipillä tai haluamasi paksuisella askarteluteipillä kynnelle. Muista painella teippi kunnolla kiinni kynteen myös saumoista jotta päälle tuleva lakka ei pääse sinne väliin. Pohjalakka pitää olla täysin kuiva ettei se jää kiinni teippiin ja repeydy rumaksi.
Kun teipit on aseteltu (kannattaa tehdä se samalla kertaa jokaiseen sormeen) lakkaa haluamallasi lakalla peittävä kerros teippien päälle. Itse laitoin kaksi kerrosta Color Clubin Peppermint Twistiä.
Odota että lakka on TÄYSIN kuiva ja poista sitten teipit. Poista teipit vastakkaisessa järjestyksessä kuin laitoit ne, eli päälimmäinen teippi ensin jne. muuten kuvio voi kärsiä.
Näin käy kun päällyslakka ei ole täysin kuivaa. On parasta odottaa koska muuten lakka lähtee teipin mukana pois ja tulos on suttuinen.
Koristelin itse vielä nuo viivat CC:n Glitter Hologram - art linerilla.
Voit myös lisätä halutessasi muita koristuksia mutta mielestäni nämä ovat tarpeeksi näyttävät ihan näinkin :)
Päälle vielä päällyslakka ja kynnet ovat valmiit.
Oliko tämä mielestänne kiinnostava? Haluaisitteko että tekisin tällaisia tutoja vastaisuudessakin?
Mistä muusta tekniikasta tai sellaisesta haluaisitte tutoja?
Mä ainakin tykkään seurailla tutoja, eli niitä vaan lisää! :) Pitää kokeilla itsekkin tätä (:
VastaaPoistakun kokeilet niin laita tähän vaikka linkkiä kuvaan niin näen millaiset tuli :)
PoistaTykkään tutoista ja tää oli kyllä selkee. Itse tein vaan teippiraidat niin, että poistin teipit _heti_ lakkaamisen jälkeen, eli kun lakka oli vielä märkää. Lakkasin siis päällimäisen värin 1 kerrallaan ja sit teipit samontein pois. Ja selkeet rajat tuli:) Näköjään voi tehdä kummin vain, tiedä sitten kumpi helpompi/parempi tapa.
VastaaPoistamulla tarvitsi toi päällyslakka kaksi kerrosta ja kun kokeilin poistaa teipit heti tokan kerroksen laitettuani niin kävi noin kun tuossa peukkukuvassa näkyy. eli ilmeisesti kun tekee pari kerrosta niin kannattaa suosiolla antaa kuivua kokonaan, mut muuten voi poistella heti :) voi tietenkin olla lakkakohtaista.
Poistaja jos on valuvampaa lakkaa niin heti poistettuna saattaapi se valua niihin raitoihin :)
Poista