Kävimme miehen kanssa Tim Burtonin Dark Shadows -elokuvan ensi-illassa. Halusin tehdä aiheeseen sopivat kynnet. Pähkäilin pitkään googlen kuvahakua selaten että millaisella teemalla nämä voisin toteuttaa. Ruusut ja tummat värit tuntuivat sopivilta. Pahoittelen kuvien kännykkälaatua sillä kamerani on tällä hetkellä etelänmatkalla, koitetaan kestää!
Yritin kaikin keinoin saada nuo pohjan kaksi väriä näkymään mutta sepäs ei pilvisessä säässä ollut kovin helppoa ja kotona lamput ei näyttäneet sitä kunnolla -.-
Kynsinauhat jäivät siistimättä itsestä riippumattomista syistä sillä piti lähteä ennen leffaa kovalla kiireellä pelastamaan perheenjäsentä pulasta avainten muodossa. Harmikseni en sitten ehtinyt muutenkaan laittautua vaikka olisin halunnut.
Pohjalla Color Clubin todella tumma ruskea (lähes musta) Rebel Spirit, joka on muuten ensimmäinen ruskea lakka minkä olen koskaan omistanut. Nyt olen jotenkin kiintynyt ruskeaan väriin ja yritän oppia käyttämään sitä kynsissäkin. Pohjan päälle vetelin siveltimellä vinot viivat Models Ownin Emerald Blackilla joka teki siihen kivan vivahteen.
Leimasin Konadin laatalla m36 teemaan sopivat kohtuullisen dramaattiset valkoiset ruusut. Vähän pääsivät leviämään mutta olin suht tyytyväinen leimauksiini kerrankin. Kokeilin ensin leimata harmaalla Golden Rosen lakalla mutta ruusut jäivät tosi haaleiksi niin vetelin valkoisella päälle. Tulos oli oikein kiva.
Yritin vielä kerran leffateatterin vessassa ottaa kuvaa näistä mutta huonolla menestyksellä.
Kivat kynnet mutta tuskaiset kuvattavat varsinkin huonohkolla kameralla. Onneksi ei tarvitse kovin kauaa kärvistellä ja saan rakkauskamerani takaisin kotiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti