10. joulukuuta 2012

Pikkujoululahjoja itselleni.

Tottahan sitä pitää jotakin tilata joulukokoelmista ennen joulua jotta voi laitella kivat kynnet aatoksi, eikö? Pistin viime viikolla tilauksen menemään muun muassa Mimaxille, jonka paketti tänään tipahtikin riemukseni postiluukusta. Paketissa odotteli kolme uutta lakkaa sekä kasa glitterimixejä, ei sen enempää mutta sitäkin kivempia juttuja.

En tiedä missä meni vikaan mutta mulla on China Glazelta lähinnä glitterilakkoja. Ehkä ne vaan osaa tehdä niitä siellä koska en ole CG:ltä himoinnut koskaan perusvärejä vaan juurikin noita glittereitä.
Tässäkin tilauksessa niitä oli kolme. Eli kaikki.

Joulukokoelmasta ostoskoriin tarttui Pizzazz sekä Glitter All The Way. Taidan tosin vielä kotiuttaa myöhemmässä vaiheessa Winter Hollyn, Glistening Snown sekä Pure Joyn. Glitter All The Way tuo mulle mieleen OPIn Sparkle-Icious -lakan mutta jouluisampana versiona. Pizzazz on taas aika lähellä noita Prismatic -kokoelman lakkoja mutta se on kuitenkin pelkkä glitter-lakka kun taas prismaticeissa on kaikkea muutakin. Peittävyys näillä molemmilla on kolmisen kerrosta, GATW:lla ehkä kaksikin kerrosta riittäisi.

Cirque Du Soleil - Worlds Away kokoelmasta ostin tällä kertaa vain yhden lakan, Get Carried Awayn, josta en ollut edes ostohetkellä täysin varma tykkäsinkö. Mutta nyt kun katson sitä tuossa pöydällä niin onhan se ihan nätti. Muita lakkoja en ko. kokoelmasta himiöi mitenkään erityisesti. Eivät säväyttäneet.


Vasemmalta oikealle: Glitter All The Way - Get Carried Away - Pizzazz


Olis ollut liian helppoa kuvata nää samassa järjestyksessä. 
Vasemmalta: Get Carried Away - Glitter All The Way - Pizzazz





Sitten niitä glitterimixejä! Tilasin neljä erilaista mutta saatuani ne, huomasin että olinkin sitten mennyt suhteellisen turkoosilla linjalla. Ei siinä, turkoosi on kiva väri :)





Näistä ehdoton lemppari on tuo toinen oikealta jossa on noita isompia hexoja mukana.
Tekee mieli koristella geelikynnet näillä.

Tarjoilen vielä viimeisimmät lakkaukset mitkä tein taas vaihteeksi unettomana yönä.
Pohjalla Beauty UK:n hopeanharmaakultaoksennus. Töpöttelin sienellä vähän liukuvärjäyksen tynkää Gina Tricotin Viva Glamilla jonka sitten kuorrutin China Glazen Medallionilla sekä H&M:n ihanalla New Moon -flakiella.


Heti lakkauksen jälkeen päätin että haluankin matata nämä. New Moon ei näy näissä kynsissä ollenkaan ennen mattausta ja siitä tuli jotenkin jännittävämpi kuin peruskiiltävänä.
Vai mitä mieltä olette.



Huhhuh, olipas kuvaoksennus mutta sainpahan teidät jotenkuten ajantasalle.

1 kommentti:

  1. Uuuh, toi isohexainen turkoosi. Siitä enemmän kuvia kiitos! :D

    VastaaPoista