23. maaliskuuta 2013

Kynsikriisi ja luottolakat.

Tiedätte varmaan sen tunteen kun mikään idea ei ota onnistuakseen ja lakkaukset saa poistella noin viisitoista kertaa eikä mistään tule mitään sittenkään? Tänään oli sellainen päivä.

Kokeilin skittlesejä, liukuvärjäystä, leimaamista ja vaikka mitä kaikkea ja päädyin vain poistamaan kaiken. Teki mieli jo viskata lakat roskikseen kun kaikki meni päin mäntyä.

Kyselin kynsiystäviltäni että mitä he tekevät kun tällainen ahdistus iskee ja sain vastauksen että luottolakka kehiin, sellainen millä ihan varmasti onnistuu eikä lakka tappele koskaan vastaan.

Pohdinkin hetken että onkohan mulla edes sellaisia lakkoja. Sitten muistin että on! Ja vielä pari sellaista jotka sopisivat tämän päivän mielialaankin.

Kaivoin hyllystä esille OPIn Off With Her Redin sekä Orlyn Grave Mistaken.

Kumpikin lakka on lähellä täydellistä mitä tulee sävyyn ja levittyvyyteen. Kaiken päälle pääsisin vielä testaamaan tuon uuden pikakuivattajani (INM Out The Door).

Johan alkoi onnistua. INM Out The Door on kyllä ihan loistava ostos! Kuivuu todella nopeasti eikä kutista lakkauksia. Kaupan päälle saa vielä mitä upeimman kiillon. Suosittelen suuresti mikäli etsit hyvää pikakuivattajaa. Suomessa tätä myy ainakin Cesars sekä Mimax.


Keskisormessa Orlyn Grave Mistake, muissa OPIn Off With Her Red.
Näistä tuli samalla "leffakynnet" sillä molemmat lakat ovat peräisin elokuvakokoelmista. 
Grave Mistake on Orlyn Dark Shadows -kokoelmasta kun taas Off With Her Red on OPIn Alice In Wonderland -sarjaa.


OWHR tuo mieleen pelikorttipunaisen ja GM taasen on ihana verenpunainen.
Olen aiemminkin kirjoittanut GMstä täällä.
Molempia lakkoja on kynnellä kaksi kerrosta. Dottailut tehty Wet&Wildin French White Cremellä.


Mikä on teidän luottolakkanne?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti