Heipä hei uudelleen. Blogger päätti sitten että se ei tee kanssani yhteistyötä ja poisti kokonaan sisällön tästä päivityksestä. Kuvat jäivät mutta teksti katosi enkä tietenkään ollut tallentanut sitä mihinkään kun sen kerran jo julkaisinkin. Eipä siinä, kirjoitellaan uudelleen.
Olen siis nyt vihdoinkin palannut takaisin kotiin reissuiltani ja nyt pääsen keskittymään "normaaliin" elämään. Laiteltiin eilen kämppää uuteen uskoon ja käytiin mm. IKEAssa hakemassa vähän piristystä tähän kopperoomme. Nyt kelpaa taas asustella hetkisen aikaa ennenkun muutetaan.
Postiluukusta on viimepäivinä tupsahdellut Ebay-paketteja. Ajattelin nyt vähän esitellä niiden sisältöä.
Hinnat kirjoittelin silloin edelliseen versioon tästä postauksesta mutta en nyt jaksa kaivaa niitä tähän hätään uudelleen. Hintahaitari on 1-2$ väliltä ja vähän päälle, alle kolme dollaria kuitenkin.
Kuvat suurenee klikkaamalla.
15kpl erilaisia nail art -siveltimiä sekä 5kpl eri kokoisilla päillä varustettuja dotting tooleja.
Sekalainen seurakunta helmenpuolikkaita sekä muita koristelujuttuja mm. pieniä sydämiä sekä rusetteja.
Kirsikan tuoksuinen kynsinauhaöljy
Kynsilakan korjauskynä johon siis tungetaan kynsilakanpoistoainetta.
Kivoja koko kynnen kokoisia foliotarroja.
Flakies-tähtiä!
Japanilainen mystinen nenänsivujen puhdistukseen, mustapäiden- sekä meikinpoistoon käytettävä härö puhdistusväline. Testasin, toimii täydellisesti.
Vielä on muutama paketti tulossa ja toivonkin että ne sieltä tulee viimeistään ens viikolla.
Lisääkin pitäs tilailla vaikka mitä mutta IKEA-reissu teki aikamoisen loven budjettiin.
Laitetaas tänne loppuun vielä tää mun uusi ihanuus <3 Tai uusi ja uusi kun tää on reilu 20 vuotta vanha. Mutta siis mun ihana Lundian kirjahylly/työpöytä saapui vihdoinkin vanhemmilta tänne meille. Saan kaikki kynsijutut kivasti käden ulottuville ja saan datailla kerrankin kunnon pöydältä enkä mistään keittiöjakkaralta mikä tuon pöydän virkaa toimitti aiemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti